Onnea! Casillero del Diablo – jo 30 vuotta Suomessa!
Vuonna 1993 ilmestyi Alkoon ennen kuulumaton chileläinen uutuusviini, Casillero del Diablo. Nykyään jo klassikoksi muodostunut Casillero del Diablo on yksi harvoista chileläisistä viini-brändeistä, jonka voi edelleen löytää monopolin hyllystä. Klassikko toimii aina!
Casillero del Diablo Cabernet Sauvignon -viinin ulkoasu on ehtinyt muuttua useaan otteeseen 30 vuoden aikana.
30 vuotta sitten Uuden maailman viinit tekivät vasta tuloaan Eurooppaan, eikä chileläisiä viinejä pahemmin Alkon hyllyissä näkynyt. Casillero del Diablo Cabernet Sauvignon -punaviini lanseerattiin Suomessa viininystävien iloksi marraskuussa 1993. Se oli tuolloin vasta toinen chileläisviini Alkon hyllyssä ja valloitti välittömästi suomalaisten sydämet.
Viini on pysynyt Alkon valikoimissa jo kunnioitettavat 30 vuotta. Se on saavutus ja meriitti, johon pystyy vain harva viini.
30-vuotias – tyylikäs, haluttu ja laatutietoinen
Tukevasti aikuiseen ikään ehtinyt kolmekymppinen Casillero del Diablo on ehtinyt valloittaa Suomea ja suomalaisia jo parin sukupolven ajan. Ensimmäisenä markkinoille tullut Casillero-viiniperheen Cabernet Sauvignon -punaviini on yhä Suomen suosituimpia pulloviinejä. Se on pettämätön valinta ja karismaattinen kaveri, jonka korkea laatu pysyy vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen. Se on myös erinomainen esimerkki tyypillisestä chileläisestä viinistä ja siksi monen viiniammattilaisen valinta Chile aiheiseen viinitastingiin.
Kolmessa vuosikymmenessä Chilestä on tullut Suomen suosituin viinimaa. Alko myy nykyään eniten chileläisiä viinejä ja valinnan varaa riittää. Kaikkiaan chileläisiä tuotteita on jo noin 370. Maan viinit tunnetaan erinomaisesta hinnan ja laadun suhteesta. Maltillinen hintalappu, tasaisen korkea laatu ja maine hyvänä ruokaviininä ovat myös Casillero del Diablon menestyksen salaisuuksia.
Casillero del Diablo -viinit ovat kuuluneet suomalaiseen juhlapöytään jo 30 vuoden ajan!
Sinkusta viiniperheen kunniajäseneksi
30 vuotta sitten Suomeen jalkautunut Casillero del Diablo on vuosien saatossa laajentunut viiniperheeksi, josta löytyy viinivaihtoehtoja kaikkiin tilanteisiin. Myynnissä on neljä erilaista punaviiniä ja kolme valkoviiniä. Hanapakkauksia on kahta eri kokoa ja kevyitä lasipullojakin muutamassa eri koossa.
Tunnetko ”pirullisten” Casillero del Diablo -viinien tarinan? Lue lisää.
Maailman laajuisestikin Casillero del Diablo on harvinaisen menestynyt tuoteperhe. Se on jalkautunut jo 135 maahan ja on Chilen merkittävin vientiviinibrändi. Suosituin ja myydyin ympäri maailman on perheen kanta-isä, suomalaistenkin suosikki Casillero del Diablo Cabernet Sauvignon -punaviini.
Tumma, intensiivinen rubiininpunainen väri. Tuoksu on kypsän hedelmäinen, jossa kirsikkaa ja tummaa luumua. Mukana tammen tuomaa paahteisuutta ja vaniljaa. Suutuntuma on keskitäyteläinen, jossa pehmeät tanniinit. Elegantti kokonaisuus, joka jättää pitkä jälkimaun.
Kaikki Casillero del Diablo viinit ovat vastuullisesti tuotettuja ja omaavat Sustainable wines of Chile ja B-Corp -sertifioinnit.
Casillero del Diablo Cabernet Sauvignon on erinomainen viinisuositus näille ruoille
Kalpean keltainen väri. Tuoksu on raikas ja runsaan hedelmäinen, josta erotettavissa kuivattuja hedelmiä, hunajamelonia, herukkaa ja paahteisuutta. Kuiva, maku on hyvä yhdistelmä hedelmäisyyttä ja tammen tuomaa aromia. Eloisat hedelmähapot ja runsas maku tekee viinistä nautittavan.
Kaikki Casillero del Diablo -viinit ovat vastuullisesti tuotettuja ja omaavat Sustainable wines of Chile -sertifioinnin.
Casillero del Diablo Reserva Chardonnay on sopii kermaisille pastoille, kalalle ja äyriäisille. Kokeile viiniä näiden reseptien kanssa:
Maukas ja tummasävytteinen viini, jossa mustaherukkaa, karhunvatukkaa, tummaa kirsikkainen ja hentoa savuisuutta sekä mausteisuutta. Runsas maku on keskitäyteläinen ja keskitanniininen, josta erotettavissa tammikypsytyksen tuomaa paahteisuutta.
Kokeile Casillero del Diablo Malbec -viiniä näiden ruokien kanssa:
Casillero del Diablo -viinien nimi on lähtöisin yli 100 vuoden takaa. Viinitalon omistaja Don Melchor de Concha y Toro otti tuottamistaan viineistään talteen itselleen parhaat ja varastoi ne omaan yksityiseen kellariinsa. Suojellakseen viinejään varkailta hän alkoi levittää huhua kellarissa asuvasta paholaisesta. Tästä on peräisin viinien nimi – Casillero del Diablo, suomeksi ”Pirunkellari”.
Läpikuultavan keltainen väri. Tuoksu on aromaattinen ja siinä on trooppisia hedelmiä: valkoista persikkaa ja sitrusta. Mukana myös häivähdys karviaista. Kuiva maku on tasapainoinen, intensiivinen, raikas ja mukavasti hapokas. Elegantti viini, jolla on miellyttävä ja pitkä jälkimaku.
Kaikki Casillero del Diablo -viinit ovat Sustainable wines of Chile -sertifioituja.
Casillero del Diablo Sauvignon Blanc on erinomainen viinisuositus näiden ruokien kanssa
Kypsän marjainen tuoksu, jossa karpaloa, kirsikkaa, herukkaa ja kevyttä mausteisuutta sekä kukkaisuutta. Keskitäyteläinen ja keskitanniininen viini, johon hento paahteisuus ja savuinen vivahde sävyttää maukasta suuntuntumaa. Eloisa hapokkuu tuo makuun ryhtiä ja jättää kevyesti suuta kuivattavan jälkivakutelman.
Kaikki Casillero del Diablo -viinit ovat vastuullisesti tuotettuja ja omaavat Sustainable wines of Chile ja B Corp -sertifioinnit.
Kokeile Casillero Pinot Noir -viiniä näiden ruokien kanssa:
Sieni-omenapiirakka valmistuu 45 minuutissa ja siitä herkuttelee jopa 8 henkeä. Herkuttele sienipiirakka Casillero del Diablo Reserva Pinot Noir -viinin kanssa. Pilko sienet pienemmiksi. Kuori ja hi...
Ohje 1. Lämmitä uuni 180 asteeseen. Voitele tai vuoraa leivinpaperilla noin 20 cm x 20 cm kokoinen uunivuoka. 2. Sulata voi miedolla lämmöllä. Lisää paloiteltu suklaa ja sekoita, kunnes suklaa ...