Emiliana

Emiliana -viinitalon perustajat Rafael ja José Guilisasti huomasivat jo 90-luvun lopulla, että kuluttajien mieltymykset ympäri maailman olivat muuttumassa. Tästä syystä he päättivät panostaa erityisesti tuottamiensa viinien valmistustapoihin ja lopputuotteen ympäristöystävällisyyteen. Vuosien aikana tehty tarkka tutkimustyö ja suunnittelu näkyykin selvästi Emilianan tuottamissa viineissä.

Emiliana – nykyaikainen viinitalo

Viinitalonsa tuotantoa suunnitellessaan Rafael ja José näkivät kuluttajien kasvavan kiinnostuksen kestävää kehitystä ja luonnonmukaisia valmistustapoja kohtaan. He pyysivät viiniviljelykonsultti Alvaro Espinozaa mukaansa suunnittelemaan yhdessä viinitaloa, jonka kaikki tuotanto olisi joko orgaanista tai jopa biodynaamista. Guilisastien visio on todistanut olleen oikea, sillä tänä päivänä Emiliana on Chilen johtava orgaanisten ja biodymaamisten viinien tuottaja. Kaikki Emiliana -viinit ovat luonnonmukaisesti tuotettuja. Voit löytää viinitalon tuotteita Suomesta niin Alkosta kuin monista ravintoloistakin.