Bonterran perustaja-viinitekijä Bob Blue

Maailman tärkein viinialan tapahtuma ProWein järjestettiin maaliskuussa Saksassa, Düsseldorfissa. Joka vuotinen tapahtuma kerää viinin asiantuntijoita yhteen eripuolilta maailmaa kolmen päivän ajaksi. Liisa Huttunen oli mukana messuilla ja haastatteli muun muassa kalifornialaisen Bonterran perustaja-viinintekijää Bob Blueta.

”Bob oli 80-luvulla visionääri, joka uskoi laadukkaan viinin syntyvän rauhassa terveessä ympäristössä – aikana jolloin ympärillä taottiin nopeita voittoja seuraamuksista piittaamatta. Hänen sinnikkyytensä ja vuosien uurastuksensa on kuitenkin palkittu: 4,5 miljoonan litran vuotuinen myynti jatkaa kasvamistaan ja kuluttajat rakastavat hänen pyöreän pehmeitä viinejään – kiinnosti luomusertifikaatti tai ei. Bob Bluelle onkin yhdentekevää, millainen sertifikaatti pullon kyljessä on. ”Sisältö on se, joka ratkaisee”, hän sanoo. Hän kertoo aina pyrkineensä laadukkaan viinin tuottamiseen, siinä kaikki. Luonnonmukaisuus ja erilaiset bio-menetelmät ovat keino, eivät päämäärä.

Herra Blue on Düsseldorfissa vasta kolmatta kertaa, mutta pitää näkemästään. Hän on vaikuttunut ProWeinin kaupankäynnin mittakaavasta, niin uskomattomalta kuin se amerikkalaisen suusta kuulostaakin. Hänen mukaansa Yhdysvalloissa messut ovat kuluttajille suunnattuja ja tietenkin myös tärkeitä, mutta ammattilaisten tehokas tapaamisalusta puuttuu.

Koska sekä Bonterra että Bob Blue ovat ehtineet kunnioitettavaan ikään, on aika pienelle nostalgialle. Hän kertoo kuinka aloittelevana viinitalona Bonterralla ei ollut varaa kalliisiin ranskalaisiin viinitynnyreihin, ja niin hän päätyi ostamaan käytettyjä bourbontynnyreitä viinien kypsytysastioiksi. Viskitynnyrit ovat kuitenkin vahvasti paahdettuja viinitynnyreihin verrattuina, ja saattaapa edellisen tuotteen makuakin hieman sekoittua viinin aromeihin. Tribuuttina tuohon aikaan ja tarinoihin (joita siitä ilmeisesti riittäisi) Bonterra on nyt julkaissut viinin ”1000 Stories” (=tuhat tarinaa). Kyseessä on muhkea punaviini, leveän paahteinen ja makean mausteinen – kypsytetty käytetyissä bourbontynnyreissä!”

Lue Liisa Huttusen alkuperäinen kirjoitus Viinipostin sivulta.

Alkoista löydät:
Bonterra Zinfandel – Täyteläinen, pehmeän tanniininen, marjainen, mokkainen, mausteinen
75cl 16,98€